Piraateilta ensimmäiset kuntavaaliehdokkaat Jyväskylään

Keski-Suomen piraatit
Lehdistötiedote 12.5.2016

Piraateilta ensimmäiset kuntavaaliehdokkaat Jyväskylään

Piraattipuolueen Keski-Suomen piiriyhdistys on valinnut ensimmäiset viisi kuntavaaliehdokasta Jyväskylään kevään 2017 kuntavaaleihin. Yhdistyksen kevätkokous päätti asettaa ehdokkaiksi Jyväskylään seuraavat henkilöt:

  • Arto Lampila / 28 v / Piraattipuolueen puoluesihteeri, kulttuurituottaja
  • Eetu Rantakangas / 28 v / Piraattinuorten rahastonhoitaja, pedagoginen ICT-asiantuntija
  • Jonna Purojärvi / 27 v / Piraattinuorten puheenjohtaja
  • Miika Hämynen / 30 v / Keski-Suomen piraattien puheenjohtaja, FM
  • Tatu Toikkanen / 20 v / Opiskelija

”Tavoitteenamme on saada Jyväskylään kaksi kaupunginvaltuutettua ja paikka kaupunginhallituksessa”, kertoo piirin puheenjohtaja Miika Hämynen. ”Piraattipuolueen kannatus on vahvassa nousussa, valtakunnallisesti noin yhdestä puoleentoista prosenttia.”

Eduskuntavaaleista kohonneen kannatuksen pohjalta piraattipuolue ponnistaa myös muiden maan suurten kaupunkien päättäviin elimiin. Jyväskylän lisäksi valtuutettuja odotetaan muissakin yliopistokaupungeissa, kuten Helsingissä, Turussa, Tampereella ja Oulussa.

Lisätietoja antavat

Miika Hämynen
etunimi.sukunimi ät piraattipuolue.fi
+358 50 3097624

Jonna Purojärvi
etunimi.sukunimi ät piraattipuolue.fi
+358 45 310 2351

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*