Puoluekuri on äänestäjän pettämistä

Etusivu Foorumit Uutisia maailmalta Näkyvyyttä mediaan Puoluekuri on äänestäjän pettämistä

Julkaisija Vastaukset
whiic # Posted on 16.10.2009 at 17.13
Profiilikuva käyttäjästä whiic

Nykyiset puolueet tosiaan eivät omaa selkeää julkista linjausta mihinkään, mutta sooloilu ei siltikään tule kyseeseen, sillä suljettujen ovien takana puolueen kantaa rustataan aina vaalien jälkeen (tai ennen tai aikana, mutta salassa kuitenkin) – ja edustajien tulee sitten pysyä puoluekurissa, jos eivät halua hankalan edustajan leimaa ja siitä seuraavaa syrjintää puolueensa sisällä.

Kansalaiselle tämä linjattomuus näkyy siinä, että vaikea on tietää mitä puoluetta äänestää, ja päätöksiä tehdää joko A) henkilökampanjan perusteella tai B) puolueen imagon perusteella. Vaalien jälkeen puoluekuri jyrää siitä huolimatta yli ne henkilökohtaiset ideat joita edustajalla oli vaalien alla. Eli tyhjästä tulee salassapidetyt ratkaisumallit kysymyksiin, jotka otettiin esille vaalikampanjan aikana avoimina kysymyksinä. Tämmöinen maku minulla ainakin kokoomuspolitiikasta on jäänyt…

muiden puoleiden toimintamalleista olen löytänyt hieman erilaisia äänestäjän sudenkuoppia kuten:
– epärealistisia vaalilupauksia (erityisesti rahojen jakamisen suhteen ilman, että osataan miettiä mistä ne rahat kerätään)
– asenteellisia oletuksia (esim. kilpailuttamaton terveydenhuolto on parempi aina, tai kilpailutettu on parempi aina, vaikka kumpikaan tuskin pitää paikkansa)
– teknistä ymmärtämättömyyttä (esim. Vihreät ja ympäristöasiat & ydinvoimavastaisuus)
– jne.

Puoluekuria linjattomassa politiikassa: omiaan tappamaan kansalaisen kiinnostuksen politiikkaan, kun äänestäjä (ja miksi ei edustajakin) aina tuntee itsensä petetyksi. Se on kumma juttu että edustajilla itselläänkään ei ole vaalien alla tietoa antavatko he vaalilupauksia jotka tulevat seuraavalla edustajakaudella olemaan puoluekurin vastaisia.

Pyritään me siis olemaan päinvastaisia: puoluekuria tuskin tarvinnee käyttää, sillä kukaan tuskin haluaa Piraattipuolueesta eduskuntaan, jos ei ydinasia lainkaan kiinnosta tai jos mielipide on päinvastainen puolueen ohjelmassa sanottuun – ja muusta ei muodosteta mitään puoluekuria. Erityisesti mikään asia, josta ei ole puolueen virallista, yhtenevää kannanottoa ennen vaaleja, ei voida muodostaa puoluekuria vaalien jälkeen, koska se on törkeä petos henkilövaaleissa äänestäneitä kansalaisia kohtaan.

Korkeintaan voidaan käydä palaveria siitä että saadaan keskusteltua taustatiedoista, joiden pohjalta kukin sitten tekee elämänkatsomuksensa ja henkilökohtaisten prioriteettien mukaiset päätökset. Mutta puoluekuria ei piraatti-aatteen ulkopuolisista aivoriihissä sovi muodostaa, kunhan varmistetaan, että kaikilla on käsillä paras mahdollinen tieto.