Re: Ehdotus puolueen yleiseksi tekijänoikeuskannaksi

Etusivu Foorumit Yleinen keskustelu ja politiikka Ehdotus puolueen yleiseksi tekijänoikeuskannaksi Re: Ehdotus puolueen yleiseksi tekijänoikeuskannaksi

Julkaisija Vastaukset
Kaj Sotala # Posted on 29.2.2008 at 15.05
Profiilikuva käyttäjästä Kaj Sotala

Kirjoitin tässä nyt sitten ensimmäisen version uudistetusta, suomenkielisestä tekstistä. Lukekaa ja kommentoikaa, miltä vaikuttaa?

Quote:Piraattipuoluetta on syytetty siitä, ettei se anna artisteille mahdollisuutta ansaita työstään. Tämä ei pidä paikkaansa – Piraattipuolue katsoo kaikilla olevan oikeuden mahdollisuuksien mukaan ansaita työstään. Aivan kuten minkä tahansa muun ammatin harjoittajalla, artistilla on oikeus myydä tuottamaansa taidetta eteenpäin kaikille jotka sitä ovat valmiit ostamaan. Ja aivan kuten vaikka kenkäkauppiaan asiakkaalla, artistin asiakkaalla on oikeus tehdä ostamastaan teoksesta kopioita ja myydä niitä itse eteenpäin.

Ilmaisu oikeus ansaita työstään on nykykäytössä saanut sellaisiakin merkityksiä, jotka eivät tarkkaan ottaen sille kuulu. On helposti nähtävissä, että edes perinteisen oikeuskäsityksen mukaan artistilla ei ole automaattista oikeutta ansaita työstään: kukaan ei saa korvausta pelkästään siitä, että on tuottanut taideteoksen. Kirjailijoiden on lähetettävä käsikirjoituksensa kustantajalle ja toivoa että se hyväksytään, muusikkojen on myytävä musiikkiaan levy-yhtiölle tai konserttiyleisölle, elokuvantekijöiden on saatava elokuvansa levitykseen elokuvateattereihin, televisioon tai DVD:lle. Mikäli artistin taideteosta saadaan levittää vapaasti kun tämä on kerran sen myynyt, saattaa tämä tehdä sen myymisestä helpompaa tai vaikeampaa. Se ei kuitenkaan vie minnekään artistin oikeutta myydä teoksensa ja ansaita siitä: artistilla on yhä mahdollisuus löytää väkeä, jotka suostuvat teoksesta maksamaan. Eikä kukaan voi teosta kopioida ellei artisti itse ole sitä jollain tapaa ensin toisille luovuttanut, maksua vastaan tai ei.

Nykymuotoisella tekijänoikeudella ei ole tekemistä sillä, onko artistilla oikeus ansaita työstään. Tekijänoikeus antaa yksittäiselle ihmiselle täydellisen monopolin kaikkeen hänen työhönsä liittyvään. On kuin kenkätehtaan omistajalla olisi laillinen oikeus saada osuus valmistamiensa kenkien jälleenmyynnistä – sen lisäksi, ettei kenelläkään muulla olisi oikeutta valmistaa kenkiä. Ennen markkinatalouden toimintatapojen ymmärtämistä tämänlaiset monopolit olivat yleisiä, mutta ajan kuluessa niistä luovuttiin tehottomina ja haitallisina. Nykypäivän kenkätehtailla ei ole monopolia kenkien valmistamiseen, eikä kukaan väitä että tämä eväisi kenkätehtailijoilta oikeuden ansaita voittoa työstään. Aivan vastaavalla tavalla artisteilla on oikeus ansaita työstään, vaikkei heillä olisikaan monopolia työhönsä.

Tästä seuraa kuitenkin kaksi kysymystä – miten artistit sitten saisivat teoksiaan kannattavasti myytyä ilman monopolia? Ja miksi monopoli pitäisi purkaa?

Esimerkki joka saattaa valottaa molempia kysymyksiä löytyy taloustieteilijöiden Michele Boldrin ja David Levine teoksesta Against Intellectual Monopoly[1]:

Aloitetaan englantilaisten kirjailijoiden Yhdysvalloissa myymistä kirjoista 1800-luvulla. 1800-luvulla kuka tahansa oli vapaa uudelleenjulkaisemaan ulkomaisen teoksen maksamatta mitään tekijälle, lukuunottamatta laillisesti myydyn kopion ostamista. Tämä harmitti suuresti Charles Dickensia, jonka teoksia muiden englantilaisten kirjalijoiden teosten kanssa levitettiin laajalti Yhdysvalloissa, ja silti amerikkalaiset julkaisijat pitivät sopimusten tekemistä englantilaisten kirjailijoiden kanssa tuottavina. Vuosien 1876-8 komissiota edeltävä aineisto osoittaa, että englantilaiset kirjailijat saivat joskus suuremman voiton kirjojensa amerikkalaisista painoksista, joilla ei ollut tekijänoikeuden suojaa, kuin rojalteistaan Englannista, missä heillä oli tekijänoikeuden suoja. Lyhyesti, ilman tekijänoikeutta kirjailijat saivat yhä maksun, joskus paremmin kuin sen kanssa.

Miten tämä toimi? Kuten nykyäänkin, uusien kirjojen perään oltiin kärsimättömiä. Englantilaiset kirjailijat myivät amerikkalaisille julkaisijoille uusien kirjojensa käsikirjoitukset ennen niiden ensijulkaisua Britanniassa. Käsikirjoituksen ostaneella amerikkalaisella julkaisijalla oli täysi syy täyttää markkinat hankkimallaan kirjalla mahdollisimman nopeasti, estääkseen halpoja imitaattoreita tulemasta markkinoille pian sen jälkeen. Tämä johti massajulkaisuun melko halvoilla hinnoilla. Brittiläisten kirjailijoiden kertamaksuina amerikkalaisilta kustantajilta saamat korvaukset olivat usein suurempia kuin useiden vuosien aikana kerätyt rojaltit Britanniasta. Huomionarvoista on, että siihen aikaan Yhdysvaltojen markkina-alue oli kooltaan verrattavissa Iso-Britannian markkina-alueeseen.

Laajemmin, yhdysvaltalaisten kustantajien harrastama englantilaisten kirjailijoiden piratismi tekijänoikeussuojan puuttuessa oli yhdysvaltalaisille suurta sosiaalista etua tuottanut talouspolitiikka josta, kuten komission raportti ja muu aineisto osoittavat, ei ollut haittaa englantilaisille kirjailijoille. Se ei pelkästään mahdollistanut suuren ja menestyksekkään julkaisuteollisuuden vakiintumista ja nopeaa kasvua Yhdysvalloissa, vaan se vielä merkittävämmin edisti lukutaitoa ja hyödytti Amerikan kulttuurin kehitystä täyttämällä markkinat halvoilla kopioilla hyvistä kirjoista. Esimerkkinä: Dickensin A Christmas Carol maksoi Yhdysvalloissa kuusi senttiä, siinä missä Englannissa se oli karkeasti ottaen hinnoiteltu kahteen dollariin ja 50 senttiin. Lukutaidon dramaattinen kasvu oli luultavasti oleellinen 1800-luvun loppua kohden tapahtuneeseen yhdysvaltalaisten kirjailijoiden ja tiedemiesten laajaan ilmaantumiseen.

Vaikka olosuhteet ovatkin muuttuneet, 1800-luvun esimerkki soveltuu nykypäiväänkin. Monopoliasemien purkaminen tekee kulttuurin halvemmaksi ja helpommin kaikkien saataville, hyödyttäen sekä tavallisia ihmisiä että taiteilijoita, jotka pääsevät paremmin käsiksi uusiin inspiraation lähteisiin ja tuottamaan entistä parempaa taidetta.

Japanilainen populaarikulttuuri on viime vuosina lyönyt itsensä Suomessa läpi, japanilaisperäisen sarjakuvan löytäessä tiensä kaikkiin lehtipisteisiin. Merkittävä osa tästä menestyksestä juontaa juurensa nk. fansubeihin ja skanlaatioihin, Japanissa näytettyjen animaatioiden ja myytyjen sarjakuvien fanikäännöksiin. Alunperin palkkaa pyytämättömät vapaaehtoiset hankkivat käsiinsä Japanissa julkaistua kulttuuria, lisäsivät siihen käännöksen ja laittoivat ilmaislevitykseen. Alussa pienten piirien VHS-kasettien kopiointiin perustunut fansub-toiminta räjähti Internetin myötä miljoonien länsimaalaisten viihteeksi. Kun ilmaislevityksellä oli täten luotu markkinoille pohja, huomasivat kaupallisetkin tahot mahdollisuuden ja alkoivat ostaa japanilaisilta yhtiöiltä oikeuksia sarjojen lailliseen levittämiseen. Japanilaisen animaation myyntiluvut olivat viime vuonna pelkästään Yhdysvalloissa 220 miljoonassa dollarissa [2] – huolimatta siitä että fansub-toiminta jatkuu edelleen, ja lähes kaikki sarjat on mahdollista ladata fanikäännöksinä netistä ilmaiseksi. Vaikka nettipiratismia syytetäänkin osittaisesta myyntilukujen laskusta, ilman piratismia eivät myyntiluvut olisi ylipäätään saavuttaneet huippuaan.

Monet tuntevat Linus Torvaldsin kehittämän, ilmaiseksi ja kaikkien saatavilla olevan Linux-käyttöjärjestelmän, mutta se ei ole ainoa merkittävä ilmaistuote IT-maailmassa. Sen lisäksi on olemassa mm. kaksi muuta vapaan lähdekoodin ilmaiskäyttöjärjestelmää, Solaris ja FreeBSD, lukemattomissa koneissa käytetty ilmainen tietokantajärjestelmä Mysql, sekä avoin skriptauskieli PHP, jota käyttäviin nettisivuihin on mahdotonta olla törmäämättä mikäli yhtään enempää käyttää nettiä – suomalaisista sivuista mm. huutokauppasivusto Huuto.net ja nuorison suosiossa oleva IRC-Galleria pohjautuvat PHP:hen. Google-hakukone käyttää Linuxia pyörittämään suurta osaa palveluistaan. Puhtaasti ilmaislevityksessä oleva ohjelmisto on nopeuttanut koko IT-alan kehitystä, tuoden laadukkaat ja ilmaiset ohjelmat kaikkien niiden saataville, jotka niitä haluavat. Ja ilmaisuudesta huolimatta sillä on mahdollista tehdä voittoa: mm. Red Hat-niminen yritys kehittää omaa versiotaan Linuxista, joka sekin on kaikkien ilmaiseksi ladattavissa. Yritys tarjoaa maksua vastaan tuki- ja koulutuspalveluita ilmaiseksi tuottamalleen ohjelmistolle, toimintamalli jolla Red Hat on onnistuneesti tehnyt voittoa.

Radiohead-yhtye julkaisi 2007 uusimman levynsä, laittaen sen Internetiin kaikkien vapaasti ladattavaksi. Lataajilla oli mahdollisuus halutessaan maksaa yhtyeelle vapaasti valittava summa latauksen yhteydessä. Kuukauden aikana 1,2 miljoonaa ihmistä ympäri maailman latasivat levyn itselleen, ja heistä 40 prosenttia antoi siitä pienen maksun, keskimääräisen summan ollessa kuusi dollaria. Tämä tuotti yhtyeelle lähemmäs kolmen miljoonan dollarin voitot. [3]

Oma tapansa rahoittaa kulttuuria on ns. lunnasmalli. Artisti tuottaa teoksen, ja vaatii sitten siitä lunnaita – kuka tahansa voi lahjoittaa lunnaspottiin rahaa, ja kun potti on tarpeeksi suuri, teos vapautetaan kaikkien vapaaseen käyttöön. Pelintekijä Greg Stolzen kehittämällä Meatbot Massacre-pelillä oli 600 dollarin lunnassumma, joka saavutettiin viisi kuukautta ennen takarajan umpeutumista [4].

Jokaisessa näistä kuvio on selvä: artistien on täysin mahdollista hyötyä taloudellisesti työstään, vaikka se olisi ilmaislevityksessä. Useassa tapauksessa nimenomaan ilmaisuus on se koukku, joka mahdollistaa kannattavuuden: tuote, johon voi ensin tutustua maksamatta mitään leviää paljon suuremmalle yleisölle kuin tuote, josta on joka tapauksessa pakko maksaa. Vaikka vain osa yleisöstä maksaisi, perinteiseen levitysmalliin nähden moninkertainen peitto varmistaa tuoton.

Monissa nykyisissä malleissa ilmaisuuden tuoman lisämainoksen vaikutus korostuu entisestään: jo nykyään yhtyeet saavat pääasialliset voittonsa kiertueista, kirjailijat apurahoista ja kutsutuista esiintymisistä. Ilmaiseksi koko kansalle leviävät tuotteet tekevät artisteille paljon helpommaksi saada nimeään esiin ja siten tienata voittoa. Artisteilla on myös lunnasmallin, vapaaehtoismaksujen ja muiden vapaan levityksen mallien kautta mahdollisuus saada itse teostensa myynnin voitoista paljon suurempi osuus kuin nykyään, rahojen mennessä artisteille suoraan ja ohittaen välikädet. Samaan aikaan yhteiskunta hyötyy suuresti, kulttuurin tullessa kaikkien saataville.

Lähdeviitteet:

[1] Boldrin, Michele & Levine, David K. (2005) Against Intellectual Monopoly. http://levine.sscnet.ucla.edu/general/i … gainst.htm

[2] Reid, Calvin. (2007) New Report Finds Manga Sales Up; Anime DVD Down in ’07. Publishers Weekly. http://www.publishersweekly.com/article/CA6510598.html

[3] comScore, Inc. (2007) For Radiohead Fans, Does “Free” + “Download” = “Freeload”? Lehdistötiedote. http://www.comscore.com/press/release.asp?press=1883

[4] danielsolis.com. (2005) The Ransom Model. http://www.danielsolis.com/meatbot/ransom.html

Loppu on vähän töksähtävä, koska ajattelin tuon jälkeen vielä jotain kansalaisoikeuksista ja tiedostonjakamisen estämisen mahdottomuudesta ilman niiden rajua rikkomista, mutta en suoraan keksinyt mitään hyvää ja tämä alkoi mennä muutenkin jo aika pitkäksi, joten jätin tuon odottamaan kommentteja. Pitäisikö tätä ehkä tiivistää? Pitäisikö käytännön esimerkit leikata omaan artikkeliinsa tai lyhentää niitä vähän, niin että saadaan myös ihan puhtaasti liikkeen filosofiseen ja eettiseen pohjaan keskittyvä teksti, jota tuo alkuperäiseni enemmän oli? Vai onko tämä hyvä esittelyartikkelina ja tähän sopisi vielä ne viimeisetkin pointit lisätä? Kommentteja!