Re: Ideologiasta

Julkaisija Vastaukset
teabeat # Posted on 29.2.2008 at 14.26
Profiilikuva käyttäjästä teabeat

[quote=jiivee]Kyse ei ole uskomuksista vaan tutkimuksista. Tutkimusnäyttö on selvää: katsominen lisää riskiä ryhtyä hyväksikäyttäjäksi. En nyt lähde listaamaan, mutta tutkimusaineistoa löytyy netistä. Myös ns. vapaaehtoiset suhteet osoittautuvat lähes poikkeuksetta vahingollisiksi. Ongelma on siinä, että ongelmat saattavat tulla vasta vuosien kuluttua lapsen kasvaessa: lapsi tajuaa tulleensa manipuloiduksi, vaikka ei sitä aikanaan tajunnutkaan. Tekoa ei saa pois mielestä ja näin noidankehä on valmis.
[/quote]

Hyvä jos asiaa on tutkittu, joskus vaan tuntuu että kun pedofiliasta keskustellaan ei mitään uskalleta kyseenalaistaa jottei vaan vahingossakaan leimautuisi. Lapsen ja aikuisen välisten suhteiden vahingollisuus vaikuttaa ilman tutkimuksiakin varsin selvältä, aikuinen kun on aina lapselle auktoriteetti ja jos käyttäytyminen ei ole sen mukaista (eli vastuullista – lapsi saattaa hyvinkin uskoa kaiken minkä sanot) eivät seuraukset ole hyviä. Olisi kyllä mielenkiintoista lukea noita tutkimuksia enempi, sen verran hatarat ovat tietoni aiheesta.

Quote:Sensuuria vastustan, mutta poliisi kaipaa lisää resursseja rikollisten (tuottajat, levittäjät, ostajat, katsojat) kiinni saamiseksi (tavoitteena on siis vähentää katsomista vähentämällä tarjontaa ja lisäämällä kiinnijäämisen riskiä).

Poliisi todellakin kaipaisi lisää resursseja ja ennenkaikkea kansainvälistä yhteistyötä: johan krp totesi ettei mikään laki velvoita heitä edes mainitsemaan lapsipornosivuista ulkomaalaisille viranomaisille tai ylläpitäjille.