Re: Mites Piraattipuolueella menee?

Etusivu Foorumit Piraattipuolueen toiminta Mites Piraattipuolueella menee? Re: Mites Piraattipuolueella menee?

Julkaisija Vastaukset
AnttiN # Posted on 1.10.2008 at 9.19
Profiilikuva käyttäjästä AnttiN

Quote:Mikko Kunnari sanoi:
Meillä ei puolueessa ole toistaiseksi kovinkaan paljon erilaisia ihmisiä. Tarkoitan erilaisella sitä, että me kaikki olemme puolueessa mukana lähinnä puolueen viiden pääkohdan takia.

Tuollaisen käsityksen poikasen sain tossa perustamishässäkän aikana. Vähän jäi myös sellainen käsitys, että kaikkien mielestä, ehkä jopa enemmistön mielestä, piraattipuolueen agendan ulkoisen asiat, varsinkin ne vaikeat, eivät kuuluisi puolueen piiriin. Tätä kai perusteltiin juuri sillä, että jos kaiken maailman hipit ja hörhöt pääsivät laukomaan mitä tahansa, niin puolue leimautuisi roskasakiksi ja kukaan ei enää äänestäisi PP:tä koska sitten ääni menisi kuitenkin jollekin pilviveikolle yms. Tietysti syyllisiä ovat myös asioita esittäneet ihmiset, koska tiedän hyvin että ainakin minä esitän asioita välillä enemmän ja vähemmän epäkorrektisti.. Mutta jos muiden mielipiteet ovat muuttuneet tai lientyneet, niin saattaisin jopa uskaltautua osallistumaan.

Quote:Miksi et itse yrittäisi tuoda puolueen sisällä omia ajatuksiasi esiin ja yrittää ajaa niitä jopa eteenpäin? Ainakin minun unelmassani puolueesta puolue toimii juuri niin, että jokaisella ehdokkaalla on mahdollisuus puolueen kanavia pitkin ajaa omaa agendaansa. Ja kyllä puolueesta varmasti kavereitakin löytyy, joilla on samankaltaisia ajatuksia.

Tämä ei aina ole niin helppoa. Suomessa leimautuu todella helposti (duunissa, koulussa, sukulaiset) jos puhuu vaikkapa päihdepolitiikasta. Teidän on helpompi puhua tekijänoikeuksista, koska ne eivät ole yhteiskunnallinen tabu. Päihdepolitiikka taas on sen verran vaikea asia Suomalaisessa yhteiskunnassa, että siitä puhuvat leimautuvat samantien, varsinkin jos ovat nuoria. Tämä on toisaalta kummallista kun ajattellaan Suomalaista päihdekulttuuria. Vaikka jätettäisiin huumausaineet kokonaan tarkastelun ulkopuolelle, löytyy yhteiskunnallisia epäkohtia ihan pirusti: Koti- ja katuväkivalta, vahingonteot, liikakäyttö, alkoholismi, psyykkiset sairaudet, nuorison dokaaminen…

Tälläiseen toimintaa tarvitaan kyllä tukea oman ryhmän sisältä. Vaikka PP:ssä olisi potentiaalisesti samaa mieltä olevia ihmisiä muutama, olisi hyvin vaikeaa toimia ryhmässä, jossa ihmistä yleisesti pidetään ulkopuolisena tai jopa suorastaan vihataan.

Mun mielestä politiikassa voidaan keskustella myös muustakin kuin taloudesta ja numeroista. Politiikka voi mennä lähelle ihmistä ja liittyä ihan jokapäiväisiin ihmisen elämää ja olemista koskeviin asioihin. Yhteiskunnan tehtävä on kuitenkin laeilla ja säännöksillä määrittellä yksilön vapautta tehdä päätöksiä koskien omaa elämää ja tapaa elää, ja mikä tärkeintä, yksilön suhdetta muuhun yhteisöön. Tietenkään vaikkapa mietojen huumeiden laillistaminen, tai keskustelu siitä, ei tälläsia ongelmia ratkaisisi, mutta sillä voitaisiin päästä lähemmäs avoimenpaa yhteiskuntaa, jossa nähtäisiin nykyisen järjestelmän luomat ongelmat. Itse näen pilvenpolttokeskustelun erinomaisena mahdollisuutena aktivoida niitä ihmisiä, jotka eivät käy äänestämässä koska politiikka ei kiinnosta v*ttuakaan. Suurissa puolueissa ihmisen mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä ja jokapäiväisiin perusasioihin on täysin kadonnut virkamiesmäisen talous-politiikka-laki liturgian alle. Eduskunnassa ei enään päätetä ihmisten ja yhteiskunnan elämästä, vaan Oy Suomi Ab:n taloudesta. Ei vaan kiinnosta. Paljon relevantimpi asia voi olla vaikka graffitit (niitähän näen, tai ehkä haluaisin nähdä matkalla kotiin/kouluun/jonnekin), vapaus päättää omasta viikonlopun vietosta (poltanpa tässä pilveä, tuleekohan kytät ja vie kasvit ja tulee sakkoa ja H-merkintä, vaikka samaan aikaan naapurin spurgut oksentaa ostarin kulmalla), skedepuistot (tai mitä ikinä harrastat), vertaisverkkojen laillinen käyttö, uuden bussilinjan avaus/vanhan lopetus.

Kaikkeen tälläiseen voisi panostaa. Ei kokoomusta ja keskustaa voi voittaa niiden omilla aseilla, pitää tarjota vaihtoehtoja ihmisille. Lähidemokratia ja nettidemokratiaa, mahdollisuus vaikuttaa äänestämällä muutenkin kuin neljän vuoden välein antamalla äänensä jollekin korruptoituneelle kehittyvien maakuntien suomi yhdistyksen rosvoille, jotka valehtelee minkä pystyy eivätkä pidä yhtään lupaustaan. Annetaan ihmisille mahdollisuus vaikuttaa vaikka oman kunnan ja valtion toimiin reaaliajassa, käytetään tekniikan tuomia mahdollisuuksia ja otetaan valta pois niiltä joille se ei kuulu, ja annetaan takaisin niille joille se kuuluu, eli kansalle. Miksi ihmiset saisivat päättää asioista vain kerran neljässä vuodessa? Miksei vuosittain, tai kuukausittain tai pävittäin. Miksi voin vaikuttaa vain koko Vantaan asioihin, miksei meidän kaupungin osalla ole omaa vaikutusvaltaa, tai meidän kadulla. Mihin tulee se dösäpysäkki? Kysytään niiltä ihmisiltä jotka sillä kadulla asuu, ei niiltä virkamiehiltä jotka ei varmaan ole koskaan edes alueella käyneet!

*****
Quote:Itse olen esimerkiksi jonkun verran vihreä ja se näkyy siten, että kieltäisin tavalliset hehkulamput kokonaan, jotta ihmiset olisivat pakotettuja ostamaan energiansäästö/ledilamppuja, jotka eivät oikeasti edes tule tälläkään hetkellä paljoa kalliimmaksi ja joiden hinta tulisi ryminällä alas käytön merkittävästi lisääntyessä. Vain tavalliset lamput, koska kosmeettisissa tapauksissa (kynttelikkö, joulukuusi, jne) on vaikea korvata hehkulamppua. Tällöin myös niiden kehitys nopeutuisi (varsinkin ledilamppujen kohdalla). Noh, vihreille ideoille puolueessa ainakin tuntuu olevan tilaa. Ja eikös energiapolitiikkakin liity tähän hyvinkin läheisesti?

Toi lamppu juttu ei ole niin yksiselitteinen. Hehkulamppu tuottaa valoa ja lämpöä huonolla hyötysuhteella sähköstä. Jos lasketaan erikseen lampun tuottama valo ja sähkö, ja verrataan niitä vaikkapa kaukolämmöllä tuotettuun lämpöön (korkea hyötysuhde) ja tehokkaaseen valaisimeen, on hehkulamppu lämmitinvalaisimena selkeästi huonompi kuin tehokas valaisin+lämpö jostain muualta.

Lisää vihreitä ehdotuksia. Muovikassit pitäisi kieltää ehdottomasti, varsinkin ne pienet hedelmäpussit ja isot ostoskassit. Nykyään on jo olemassa selkeät ja toimivat vaihtoehdot molemmille. Pieni hinnan korotus siitä tietysti tulee, mutta mun mielestä täysin hyväksyttävä. Tälläisille toimille on PP:ssä kyllä varmaan tilaa. Just pistämällä pystyyn kunnon ruohonjuuripaketin vaikkapa ekologisuudesta ja energiansäästöstä, me voitaisiin profiloida itseämme ihan selkeästi erilaisista lähtökohdista toimivaksi puolueeksi. En mitä tiedä mitään EU:n ilmastopolitiikasta. Antaa isojen poikien hoitaa se, onhan olemassa tuhansia pikku asioita, joihin puuttumalla saadaa paljon aikaan minimienergialla.

***

Huhhuh, olipas taas pitkä läpystys, toivottavasti edes joku jaksaa kahlata tekstin läpi.. anyway, hyvää päivän jatkoa koko sakille ja voikaa hyvin :=)