Re: Nykyisen verkkosivun sanavalinnat

Etusivu Foorumit Työryhmät Verkkopalvelut Nykyisen verkkosivun sanavalinnat Re: Nykyisen verkkosivun sanavalinnat

Julkaisija Vastaukset
Matti Hiltunen # Posted on 27.2.2008 at 10.16
Profiilikuva käyttäjästä Matti Hiltunen

[quote=MrHUU]Jeps,

ei olisi yhtään pahasta vaikka sivusto olisikin suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Tällä tavalla saisi mahdollista medianäkyvyyttä myös suomen ulkopuolella.

Voisin tietysti kysäistä parilta kaverilta jotka ovat kovia webbisivujen vääntäjiä, että kiinnostaisiko heitä pesti piraattiliiton kotisivujen tekemiseksi. Alussahan tästä ei luonnollisesta palkkaa saisi, mutta ehkäpä joskus tulevaisuudessa… Tästä asiastahan tosin pitäisi saada ainakin Hiltusen Matin hyväksyntä ennen kuin sivustojen uusmista voisi harkita.

Se on kuitenkin selvää että jossain vaiheessa niiden ulkonäkö tulee muuttumaan nykyisestä, kuten sisältökin monipuolistumaan.[/quote]

Jepjep, kyllä sivun sisällöt on hyvä olla kaikilla mainituilla kielillä. Minun puolestani myös ulkoasun ja vaikka koko sisällönhallintasysteemin voi vaihtaa uusiin jos katsotaan syytä olevan, vaikka omasta mielestäni ulkoasu kaipaa enemmänkin kuvitusta, kuin täydellistä remonttia.

Mitään laajamittaista käännösprosessia muille kielille taas on tietysti mahdotonta tehdä ennen kuin sisällöt on valmiina edes yhdellä kielellä. Nykyisiäkin sisältöjä olen alkuperäisestä leikannut vähemmäksi, koska en halua (enempää) mainostaa henkilökohtaisia mielipiteitäni puolueen sivulla. Olavilla on käsittääkseni jotain työn alla.