Re: Piraattipuolueen kanta ohjelmien kopioimiseen?

Etusivu Foorumit Yleinen keskustelu ja politiikka Piraattipuolueen kanta ohjelmien kopioimiseen? Re: Piraattipuolueen kanta ohjelmien kopioimiseen?

Julkaisija Vastaukset
Warp # Posted on 10.8.2008 at 11.09
Profiilikuva käyttäjästä Warp

Koodarin ammatti ei voi kadota vain koska, ne jotka kopioivat ohjelmia ilmaiseksi jo nyt, tekisivät sitä jatkossakin.

Ajattelet asiaa väärinpäin. Merkittävä osa ihmisistä ostaa ohjelmia sen takia, että heidän mielestään kaupallisten ohjelmien kopioiminen on paitsi laitonta, myös moraalisesti väärin, eikä juurikaan eri asia kuin esimerkiksi kirjan varastaminen. Samoin ohjelmien saaminen laittomasti ei ole kovinkaan julkista toimintaa ja on hieman maanalaista toimintaa jota pitää tehdä riskillä.

Jos kaupallisten ohjelmien kopiointi laillistettaisiin, se antaisi uudelle sukupolvelle viestin, että niiden kopiointi ei ole moraalisesti väärin, se ei ole laitonta, eikä niistä tarvitse maksaa mitään. Ihmisillä ei olisi enää samanlaista ongelmaa kopioida ohjelmia. Päinvastoin, muodostuisi julkisia ohjelmien levityskanavia, joista ihmiset saavat helposti kopioitua mitä he haluavat.

Näin ollen ihmisten asenteet muuttuisivat, ja monet ohjelmistofirmat romahtaisivat koska ohjelmien myynti ei enää kannata.

Minusta on käsittämätöntä monien ihmisten jonkinnäköinen asenne, että tietokoneteknologia ja ohjelmistot kehittyvät kyllä omaa vauhtiaan ihan riippumatta siitä, käytetäänkö niitä kaupallisesti vai ei. Tämä on täyttä bullshittiä. Jos ajatellaan esimerkiksi, että tietokonepelejä olisi aina saanut täysin laillisesti kopioida ilmaiseksi koko maailmassa, niin tuskinpa meillä olisi tänä päivänä esimerkiksi näytönohjaimia, jotka ovat nopeampia ja tehokkaampia kuin maailman nopeimmat supertietokoneet 20 vuotta sitten, mutta maksavat vain jotain naurettavia hiluja. Mikä firma jaksaisi tehdä tietokonepelejä, joita kukaan ei osta? Ja jos tietokonepelejä ei tehdä, niiden teknologiakaan, saatikka rautavaatimuksetkaan eivät kehity. Miksi kukaan rautavalmistaja kehittäisi parempia näytönohjaimia jos niille ei ole mitään käyttöä? (Ilman kaupallisia tietokonepelejä nykyiset huippunäytönohjaimet olisivat todennäköisesti samaa luokkaa kuin 10 vuotta sitten, ja maksaisivat todennäköisesti vähintäänkin kymppitonneja.)

Ei ne pelifirmat itsekseen pysy pystyssä. Ne pysyvät pystyssä koska pelit myyvät miljoonia kappaleita. Rehelliset maksavat asiakkaat pitävät niitä firmoja pystyssä, ja laittomasti kopioivat ihmiset tekevät sen nimenomaisesti näiden rehellisten asiakkaiden kustannuksella.

Mutta miksi minä edes kirjoitan näitä litanioita tänne? Kaikki täällä käyvät ovat varmasti lukeneet tällaisia perusteluita jo vuosia, joten ihan turhaa tämä on.