Re: Puoluehallituksen ehdokkuudet

Etusivu Foorumit Arkisto Kevätkokous 2012 Puoluehallituksen ehdokkuudet Re: Puoluehallituksen ehdokkuudet

Julkaisija Vastaukset
Tronic # Posted on 6.3.2012 at 1.28
Profiilikuva käyttäjästä Tronic

– Nimi, asuinpaikka, ikä?

Lasse Kärkkäinen, Espoo, 28.

– Tämänhetkinen ammatti sekä ammatillinen ja koulutustausta?

Pienen pelifirman CTO, toiminut aiemmin koodaushommien lisäksi opettajana. DI-tutkinnon suorittaminen TKK:lla (Aalto-yliopisto) kesken ja jäissä, koulutus tekn.yo.

– Mitä kaikkea olet tehnyt puolueessa tai Piraattinuorissa?

Olen ollut aktiivisemmin politiikasta kiinnostunut tai puolueen toiminnassa mukana vasta edk-vaalien kampanjoinnista alkaen, vaikkakin olen ollut jäsen jo kauan ennen sitä ja perustamiskuvioita seuraamassa myös edesmenneen Tietoyhteiskuntapuolueen aikaan. Nykyisin olen Uudenmaan piraattien vpj. ja kuulun myös tulevaisuusryhmään, jossa koordinoin syksyllä tehtyä puolueohjelmauudistusta.

Puolueen aktiivit tuntevat hyvin toimintani puolueessa, sillä harvemmin olen takarivissä huomaamattomasti piilossa. Myös sivusta seurannut jäsenistö on saattanut törmätä kirjoituksiini netissä.

Puolueen agendassa sydäntäni lähinnä ovat yksilönvapaus-, yksityisyydensuoja- ja ennen kaikkea sananvapausasiat. Tekijänoikeuden osalta olen ”radikaali”, mutta tiedostan ettei kysymys ole yhteiskunnallisesti yhtä tärkeä kuin kansalaisoikeuskysymykset. Kannatan ehdottomasti perustuloa, sillä työhön kannustaminen on välttämätöntä hyvinvointiyhteiskunnan jatkuvuuden kannalta. Uskon puolueen toiminnan olevan nyt varsin hyvillä linjoilla ja näkisin, että puolueohjelmaa on syytä jatkossakin laajentaa maltillisesti, vaikkakaan ei ainakaan nähtävissä olevassa tulevaisuudessa kuitenkaan yleispuolueen tasolle.

– Millä nimimerkillä sinut löytää IRC:stä tai netistä yleensä?

Tronic useimmissa IRC-verkoissa ja muuallakin. Usein myös nimimerkillä ”Piraatti” lehtien uutiskommenteissa.

Blogi: http://tronic.puheenvuoro.uusisuomi.fi/
Facebook: ei tueta.
Google+: https://plus.google.com/105551985416700373996/posts

– Onko sinulla jotakin erityisosaamista tai erityisiä harrastuksia?

Näissä piireissä Linuxin tuunailua tai elektroniikkaharrastusta tuskin katsotaan erityisosaamiseksi :)

Harrastuksista ehkä mielenkiintoisimpina rata-ammunta ja snorklaus.

– Miksi haluat hallitukseen?

Haluan olla pääkallonpaikalla kehittämässä puolueen toimintaa eteenpäin. Uskon piraattiliikkeen voimakkaaseen nousuun myös Suomessa, kunhan organisoidumme kunnolla ja hallitus ottaa napakan otteen myös kuolemaisillaan olevista piireistä. Tarvitsemme elinvoimaista toimintaa koko maahan.

– Kiinnostaako jokin erityinen tehtävä hallituksessa (puoluesihteeri, rahastonhoitaja, tiedottaja tms.)?

En ole erityisesti kiinnostunut yksittäisistä luottamustehtävistä.