Re: Puolueohjelma

Julkaisija Vastaukset
mikael halila # Posted on 9.4.2008 at 11.12
Profiilikuva käyttäjästä mikael halila

[quote=HarriKivistö]Takaisin aiheeseen:[/quote]

Aamen.

Quote:2. Ansiotarkoituksessa tapahtuvan kopioinnin ja käytön tekijänoikeussuojan rajoittaminen viiteen vuoteen
– tämä on varmaankin tavoitteista ongelmallisin. Itse olen valmis kannattamaan viittä vuotta, mutta toisaalta kymmenen vuottakaan ei tunnu väärältä. Voisi olla järkevä eriyttää tätä eri kulttuurin muotoihin sopivaksi. Onko tarkoitus tuon ajan alkaa ehdottomasti siitä kun teos on syntynyt, vai siitä kun teoksesta on tullut julkista materiaalia (siis se on julkaistu)? Minusta jälkimmäinen kuulostaisi sittenkin paremmalta ja tekisi viiden vuoden ajan yhä paremman kuuloiseksi. Esim kirjailijalla saattaa kestää hyvinkin kauan ennen kuin teos on mennyt eri prosessien lävitse julkaisuvaiheeseen.

Tarkoitukseni oli itseasiassa ottaa tämä esiin jo kauan sitten, koska juttelin puolueohjelmasta tutun valokuvaajan kanssa, joka halusi kovasti tietää miksi luomishetkestä. Kannattaisin itsekin julkaisuhetkeä, mutta myönnän etten tunne asiaan liittyvää juridiikkaa. Yksi ongelma saattaisi olla esimerkiksi se, että jos sisällöntuottaja myy jonkin teoksen julkaisijalle, joka ei sitten julkaisekaan sitä ennen kuin kolmen vuoden kuluttua. Silloin teos on kopiosuojattu käytännössä 8 vuotta.

Quote:3. DRM-kielto
-kiistelty. Löytyykö tästä minkäänlaista konsensusta?

Tämä on minusta niin sanottu lyhyen tähtäimen poliittinen tavoite. Emme esitä, että DRM-järjestelmät tulee ikuisiksi ajoiksi kieltää ihmiskunnan kauhistuksena, vaan tarkoitamme sitä, että vastustamme DRM-järjestelmiä sellaisina kun niitä tällä hetkellä toteutetaan ja ajetaan. Siinä muodossa olisi varmaan vähemmän kiistanalainen?

Quote:5. kansalaisten yksityisyyden turvaaminen
-tämän voisi joko poistaa tai sitten muokata.

Avaan aiheesta uuden ketjun.