Re: Vaihtoehtoiset menetelmät

Etusivu Foorumit Yleinen keskustelu ja politiikka Vaihtoehtoiset menetelmät Re: Vaihtoehtoiset menetelmät

Julkaisija Vastaukset
MrHUU # Posted on 2.3.2008 at 13.06
Profiilikuva käyttäjästä MrHUU

Levy-yhtiöt nappaavat suurimman osan kakusta itselleen. Innokas artistijoukko voisi perustaa oman levy-yhtiön, joka tekisi samat asiat kuin normaalit levy-yhtiötkin, mutta ohjaisivat tulot suoraan artisteille eivätkä vasrastaisi sitä tuottoa itselleen.

Tällä esimerkillä vertaan esimerkiksi teollisuuden voimaan (TVO), joka myy sähköä omistajilleen tuotantokustannusten hinnalla. Tällainen oma levy-yhtiö voisi myydä levyjä jälleenmyyjille normaalilla hinnalla, mutta tekijän saama osuus levyn vähittäismyyntihinnasta olisi esimerkiksi vähintään 50% nykyisen muutaman prosentin sijaan.

Edellinen esimerkki voi tosin nykyisen suuntauksen mukaan olla jo liian myöhäistä toteuttaa. Mutta, samaa voisi hyödyntää myös sähköisessä myynnissä. Oma sähköinen levykauppa pystyyn, joka myy omien artistiensa musiikkia sähköisesti nykyisiä kauppoja edullisemmin, mutta siitä huolimatta teoksen tekijä saisi kappaleen myyntihinnasta esimerkiksi 80% itselleen.

Kolmas vaihtoehto voisi olla ruotsissakin ehdotettu laajakaistavero, joka sallisi tai laillistaisi laittoman kopioinnin. Veroa maksamalla välttyisi TO-mafian vainolta, sillä he ovat saaneet maksun tuotteistaan, kopioisit sitten mitä tahansa musiikkia kuinka paljon tahansa.