Reply To: Keskustelu ja kysymyksiä ehdokkaille

Etusivu Foorumit Piraattipuolueen toiminta Kevätkokous 2014 Keskustelu ja kysymyksiä ehdokkaille Reply To: Keskustelu ja kysymyksiä ehdokkaille

Julkaisija Vastaukset
Nimetön # Posted on 14.8.2014 at 21.09
Profiilikuva käyttäjästä

Omasta puolestani voin todeta että sanan- ja mielipiteenvapautta noudattaen kuka tahansa saa edelleen tehdä sekä kuulua mihin tahansa kunhan se ei vahingoita muita. Oli järjestönä/yhteisönä tms sitten Suomen Sisu tai mikä tahansa. Sen vuoksi en puutu Kerosen yhteyksiin sen kummemmin, hän tietänee omat lähtökohtansa, pyrkimyksensä sekä muut agendansa parhaiten. Piraattien puoluekokous päättää hallituksen kokoonpanon joten on erittäin hyvä että asiasta keskustellaan jo etukäteen eikä vasta itse kokouspäivänä – niin selkeästi asia on kiihkeitä mielipiteitä nostanut esiin!

En kuitenkaan voi kieltää etteikö mielestäni Keronen mahdollinen hallituksen jäsenyys molemmissa aiheuttaisi suurta kohinaa saati jos hänet valittaisiin varapuheenjohtajaksi (toisin sanoen olisi Raoulin mainitsema suuri riskitekijä), mutta mikäli puolueen jäsenet Kerosen hallitukseen tai varapuheenjohtajaksi valitsevat niin siinä tapauksessa Piraattien tulee vain pyrkiä kääntämään asia mahdollisimman vähän vahingoittavaksi. Tämä todennäköisimmin olisi melko mahdoton tehtävä mutta toisaalta on niitä muitakin riskitekijöitä olemassa eli ei tällä hetkellä Piraattien ainoa menestyksen este ole Jiri Kerosen hallituksen tai puheenjohtajiston jäsenyys puolueessamme – missään nimessä.

On puhuttu että tulevat vaalit ovat Piraateille lähes tärkeimmät tähän saakka. Ymmärrän, kuten varmaan moni muukin, että nyt pitäisi pyrkiä saamaan niin paljon positiivista julkisuutta kuin suinkin mahdollista. Olen itsekin ehdottomasti tämän kannalla – nyt jos joskus tarvitaan aktiivista, näkyvää, aloitteellista, rohkeaa ja positiivisia mielikuvia herättävää toimintaa. Riskitekijöitä löytyy aina, joten mitään idioottivarmaa ei ole.

Tämän yhteisen Piraattien menestystavoitteen vuoksi minäkin hallitukseen haen koska uskon että osaamiseni sekä kokemukseni voisivat auttaa vaalimenestykseen. Totuus toki on, että en toistaiseksi ole ollut vaaleissa ehdokkaana (tämä onneksi korjaantunee seuraavissa vaaleissa mikäli vaalipiirimme minut ehdokkaaksi hyväksyy). Koen silti että tämä puoluehallitusnoviisiuteni on suurimpia vahvuuksiani verrattuna moneen muuhun ehdokkaaseen koska toimintaa hyvin läheltä vuosia seuranneena parannusehdotuksia löytyy yhteen jos toiseen asiaan joilla saataisiin toimintaan etenkin kaivattua tehokkuutta – joskus ulkopuolinen havainnoi huomattavasti helpommin seikkoja mitä läheltä ei näe! Piraateilla on mielestäni erittäin paljon potentiaalia menestyä myös Helsingin ja Uudenmaan vaalipiirin ulkopuolella joten henkilökohtaisesti en todellakaan haluaisi panostaa vain ja ainoastaan yhden-kahden vaalipiirin alueelle. Ihmiset kaipaavat vaihtoehtoa tässä hetki hetkeltä heikommassa tilanteessa ja Piraatit tarjoaa puolueohjelman tiimoilta oivan vaihtoehdon kun vain saadaan viestiä vietyä eteenpäin!!

Ja tähän yhteyteen kerron myös tämänhetkiset omat nykyiset ja menneet liitokset eri tahoihin jos joku minun taustojani miettii:
– Hallituksen jäsen Hilpeä Huilu näyttämö- ja musiikkitaidetta ry (jäsenenä alkaen 2003, vuodesta 2009 sihteeri ja 2012 alkaen myös taloudenhoitaja – jatkuvat edelleen)
– Hallituksen jäsen A’vot Se soi ry (taloudenhoitaja vuodet 2005-2009)
– Hallituksen jäsen Salibandyseura Lihamylly ry (2006-2007)
– Joensuun yliopiston humanistisen tiedekunnan tiedekuntaneuvoston opiskelijajäsen 2004-2006