Reply To: Muutos puolueohjelmaan: Asevelvollisuuskannan tarkentaminen

Etusivu Foorumit Piraattipuolueen toiminta Kevätkokous 2014 Muutos puolueohjelmaan: Asevelvollisuuskannan tarkentaminen Reply To: Muutos puolueohjelmaan: Asevelvollisuuskannan tarkentaminen

Julkaisija Vastaukset
jln # Posted on 14.8.2014 at 21.06
Profiilikuva käyttäjästä jln

Ymmärrän tarpeen pehmentää nykyistä sanamuotoa ja tuossa on paljon hyviä lisäyksiä, mutta tuossa obfuskoidaan ehkä jo vähän liikaakin, jouduin lukemaan kohdan kahteen kertaan ennen kuin löysin että onhan se siellä yhä se varsinainen pointtikin, eli asepalveluksen muuttaminen vapaaehtoiseksi. Muokkaisin alkuosaa selkeämmäksi, loppu voisi olla kuta kuinkin ennallaan. Esimerkiksi näin:

Nykyinen asevelvollisuusjärjestelmä ei kohtele kansalaisia tasa-arvoisesti eikä miesten pakottaminen palvelukseen vankilan uhalla sovi yksilönvapautta kunnioittavaan valtioon. Siksi asepalvelus tulee muuttaa vapaaehtoiseksi molemmille sukupuolille.

Jotta asepalvelusta suorittamaan saadaan riittävästi vapaaehtoisia, tulee siitä saada riittävä korvaus. Lisäksi asepalvelus tule räätälöidä siten että se tukee osaltaan sen suorittaneiden siirtymistä tai paluuta töihin tai opiskelupaikkaan. Piraattipuolue ei hyväksy asepalvelusta suorittavien ajamista taloudellisiin ongelmiin tai vaikeuksiin perheensä elättämisessä.

Piraattipuolue kannattaa siirtymistä sukupuolineutraaleihin kutsuntoihin ja varusmiespalveluksen järjestämistä siten, että mahdollisimman moni ikäluokan varusmieskoulutukseen motivoituneista yksilöistä suorittaisi vähintään peruskoulutuskauden. Aseistakieltäytymisestä langetettavista valvonta- ja vapausrangaistuksista tulee luopua.

Tuomioistuimistosta tulee poistaa sotilasjäsenet ja kaikki Puolustusvoimia koskevat oikeudenkäynnit tulee järjestää siviilioikeudenkäynteinä rauhan aikana.