Reply To: Piraattinuorten hallituksen ehdokkuudet 2012

Etusivu Foorumit Piraattinuoret Piraattinuorten hallituksen ehdokkuudet 2012 Reply To: Piraattinuorten hallituksen ehdokkuudet 2012

Julkaisija Vastaukset
kenkku # Posted on 23.6.2012 at 0.30
Profiilikuva käyttäjästä kenkku

Tero Keinänen
Espoo (pian Helsinki)
21 vuotta

Olen vuoden opiskellut konetekniikkaa Aalto-yliopistossa, mutta olen vaihtamassa syksyksi Helsingin Yliopistoon tietojenkäsittelytieteen pariin. Tämä kesä kuluu osittain liikenteenohjaajan töitä tehdessä.

Piraattinuorissa olen ollut mukana perustamiskokouksesta lähtien hallituksen jäsenenä, sekä lähes alusta asti pääsihteerinä. Olen yleensä hoitanut tylsiä sihteerin hommia, kuten pöytäkirjojen kirjoittelemista ja olen halukas jatkamaan tehtävässä. Olen muutenkin osallistunut piraattiliikkeen toimintaan, kuten asettumalla ehdolle sekä eduskuntavaaleissa että Aalto-yliopiston edustajistovaaleissa sekä toimimalla vaalilautakunnan varajäsenenä vuoden 2012 presidentinvaalissa.

Haluan hallitukseen, sillä pidän Piraattinuoria ikäänkuin omana lapsena, jonka kasvatukseen on syytä osallistua. Olen Piraattinuorissa ja yleisesti piraattiliikkeessä toimiessani tutustunut todella hyviin tyyppeihin, niin hallituksessa kuin sen ulkopuolella ja toivonkin, että saamme myös uutta verta mukaan. Lisäksi broileripintani ei ole kerennyt ruskistua vielä kunnolla, joten lienee asiallista jatkaa kypsentämistä.

Internetistä minut löytää lähes kaikkialta nimimerkillä kenkku.
http://facebook.com/kenkku
kenkku @ IRCnet, PirateNet, FreeNode, QuakeNet ja varmaan jotain muitakin IRC-verkkoja, joita en muista

  • tätä vastausta muokkasi 5 vuotta, 4 kuukautta sitten Profiilikuva käyttäjästä kenkku kenkku.