Re:Yle-maksu raivostuttaa keskustanuoria

Etusivu Foorumit Yleinen keskustelu ja politiikka Yle-maksu raivostuttaa keskustanuoria Re:Yle-maksu raivostuttaa keskustanuoria

Julkaisija Vastaukset
Insu # Posted on 9.10.2009 at 23.45
Profiilikuva käyttäjästä Insu

Itseäni henkilökohtaisesti raivostuttaa monet asiast YLE toiminnassa. Varsinkin järjetön rahanhaaskaus. Eräs mielenkiintoinen fakta tuli minulle selville kun luin Iltalehden artikkelin aiheesta

Quote:Ylen henkilökuntamäärä on Suomen oloihin suhteutettuna suorastaan jättimäinen. Väestömäärään suhteutettuna esimerkiksi Britannian yleisradioyhtiö BBC on jopa puolet pienempi…

YLE dokumentit ja sarjat ovat pitkälti nimenomaan BBC tuotantoa. Eli miksi ihmeessä ostaa hintavia oikeuksia näyttää samoja uusintoja uudestaan ja uudestaan kun voisivat käyttään resurssit tuottamaan jotain oikeasti kunnollista materiaali, jota kansalaiset jaksaisi edes miettiä katselevansa. Ei se uudelleennäyttäminen tarkoita välttämättä sitä että he voisivat näyttää samaa materiaa päivästä toiseen maksamatta niistä maksua tekijänoikeusjärjesttöille jotka omistavat oikeudet.

Lisäksi on ollut myös juttua että mikäli mediamaksu kerättäisiin verotuksena, se voisi vaarantaa puolueettoman journalismin. Minun silmissäni on tuo puolueettomuusjuttu hiukan arveluttaa koska valtio omistaa muutenkin jo 99,9% Ylestä. Joten minun mielestäni ’puolueton journalismi’ väite on hiukan tekopyhä ja arveluttavaa.