Vs:Aloite – Kansalaispalkka

Etusivu Foorumit Arkisto Ylimääräinen puoluekokous Aloite – Kansalaispalkka Vs:Aloite – Kansalaispalkka

Julkaisija Vastaukset
Ahto Apajalahti # Posted on 3.11.2009 at 15.03
Profiilikuva käyttäjästä Ahto Apajalahti

Piraattipuolueilla on ollut yhtenä periaattena se, että agendaa ei lähdetä laajentamaan, jotta voidaa keskittyä puolueen ydinasioihin. Ideana on se, että koska ydinasioita eivät tällä hetkellä muut puolueet ota tosissaan, niihin keskittymällä voidaan saada ne menestyksekkäästi poliittiselle agendalle. Näitä ajatuksia on myös hieman valotettu verkkosivuillamme.

Lisäksi vihreät on esimerkiksi kehittänyt jo oman perustulomallinsa ja Vasemmistonuoret kannattaa siihen siirtymistä myös. Kansalaispalkkahan on sinänsä vanha idea, sitä pohdittiin jo 70-luvulla kokoomuksen piirissä. Piraattipuolueen kannalta kansalaispalkka ajatuksena nousee kyllä mieleen mietittäessä luovan työn tekijöiden toimeentuloa, heitähän kansalaispalkka hyödyttäisi valtavasti. En kuitenkaan kannata sitä, että kansalaispalkka yleisenä aiheena otettaisiin piraattipuolueen agendalle nyt.