Vs:Epäkorrektia, whiic!

Julkaisija Vastaukset
whiic # Posted on 4.11.2009 at 21.30
Profiilikuva käyttäjästä whiic

”Hupaisaa nykyajassa on se, että uusimpien tutkimusten mukaan metsästäjä-keräilijät työskentelivät keskimäärin 2-3 päivää viikossa elantonsa saamiseksi”

Silloin ei tarvinnut käräämästään tilittää ensin puolet työnantajamaksuina valtiolle (mm. sairasvakuutus), sitten puolet työnantajalle jotta osakkeenomistajat voi kylpeä rahassa, [työntekijälle näkyväbruttopalkka] sitten kolmannes veroihin, eläkevakuutusmaksuihin ja työttömyyskassaan ja AY-liikkeelle. Sitten nettopalkasta maksat asuntolainan lyhennyksen, kun puolestaan aiemmin rakensit itse kodan/savimajan/iglun ei-kenenkään-maalle itse. Kaikesta mitä hankit, maksat 22% ALV valtiolle. Jos hankit hevosen tai hevoskärryn (kaikki hevoseen liittyvät lisäosat) maksat ALVin lisäksi 50% hevosenhankintaveroa. Katsastat hevosesi vuosittain, ettei hampaat ole alkaneet ruostumaan.

Ymmärrettävää on että paskaiseksi on elämä käynyt metsästäjä-keräilijästä eteenpäin. Jo pelkästään maanviljelysvaiheeseen siirtyminen riitti. Teollisuus on oikeastaan parantanut rahvaan oloja, hieman, mutta rikkaiden oloja vähintään samassa suhteessa. Maanviljelysaikanakin kun nimittäin jo oli maaorjuus. Ensin se alkoi tuotannollisista syistä maanviljelijän ehdoilla. Sitten populaatiota kertyi kyliin. Tuli kaupunkivaltioita, valta ja varallisuus keskittyi mm. kauppiaille ja papistolle.

Ajatus esim. maan omistamisesta on jotenkin syvästi korni. Kaikki on kuitenkin perintöä ja perintö ei ole mahdollisuuksien tasa-arvoa. Ja jossakin vaiheessa perintöketjua maa on hankittu mm. kirkolta, joka puolestaan on voinut ottaa sen korvauksetta joltakin maanviljelijältä. Ja jossakin vaiheessa omistusketjuun on kuulunut kiristyksiä, murhia, sotaa, jne. Siitä huolimatta nytkö maat ovat oikeutetuilla omistajillansa? Ihanko varmasti?