Vs:Levymyyntitilastoja

Etusivu Foorumit Uutisia maailmalta Levymyyntitilastoja Vs:Levymyyntitilastoja

Julkaisija Vastaukset
Alejandro # Posted on 24.3.2011 at 13.49
Profiilikuva käyttäjästä Alejandro

Quote:Iron Sky porukka on ensimmäinen, joka käyttää paljon hyväkseen sosiaalisia medioita toiminnassaan ja värvänneet toimintaan mukaan asiansa osaavia ihmisiä sosiaalisten medioiden avulla ympärimaailmaa. Toiseksi he ovat perustaneet porukkansa ihan harrastuspohjalta, joten rahoituksen saaminen oli vuosia kiven alla, koska virallisia kanavia ja perinteisia tuotantomalleja pitkin valmistuneet elokuva tahot yrittivät estää rahoituksen saamisen viimeiseen saakka. Heidän mielestään oli käsittämätöntö, että harrastusporukalle annettaisiin käyttöön miljoona budjetti, jollaista ei juurikaan ole saanut kukaan Suomalainen taho ikinä.

Ihan sama tilanne on kaikilla nuorilla elokuvantekijöillä: niin kauan kun et kuulu vanhaan etabloituneeseen elokuvaeliittiin, et saa rahoitusta, ennen kuin olet tehnyt vuosia ilmaista työtä joko muiden tuotannoissa ja/tai omia leffoja enemmän tai vähemmän harrastuspohjalta. Alan koulujen käyminen ei juuri auta jalan saamisessa oven väliin.

Syynä on se, että Suomessa elokuvien tekemisestä (=rahoittamisesta) päättää pieni piiri elokuvasäätiössä ja TV-kanavilla. Tuotantoneuvojien ja ennakko-ostajien on helpompi jakaa rahaa niille, joilla on jo aikaisempia näyttöjä. Eli omille kavereille. Iron Skyn tapauksessa rahahanat ovat ilmeisesti auenneet vasta sitten, kun mukaan on saatu pari kokenutta ja ”verkostoitunutta” vanhempaa tuottajaa (jos olen väärässä tässä, olen mielelläni väärässä).

Elokuva-alallakin on syntymässä uusi, uudella tavalla ajatteleva sukupolvi, joka suhtautuu ennakkoluulottomasti uudenlaisiin rahoitusmalleihin ja esim. sosiaaliseen mediaan. Iron Sky -porukka on toki tienraivaaja, mutta ei suinkaan ainoa, joka pyrkii ammattimaiseen tuotantoon uusin keinoin. Mutta kaikki kunnia joka tapauksessa Iron Sky -porukalle.

Toisaalta kannattaa huomata, että Iron Skyn rahoitus koostuu pääosin perinteisestä elokuvarahoituksesta. Traditionaaliset rahoittajat ilmeisesti edelleen uskovat traditionaalisiin ansaintamalleihin. Ja jos ne vielä jatkossakin toimivat, niin mikäpä siinä. Kunhan hintana ei ole yksityishenkilöiden vaino ja järjettömät korvausvaatimukset tekijänoikeusrikkomuksista. (Viimeinen lause koskee siis elokuva-alaa yleensä, ei nimenomaisesti Iron Skyta.)