Vs:Piraattiliberaalinen vaalimanifesti

Etusivu Foorumit Yleinen keskustelu ja politiikka Piraattiliberaalinen vaalimanifesti Vs:Piraattiliberaalinen vaalimanifesti

Julkaisija Vastaukset
unknown # Posted on 18.12.2010 at 14.57
Profiilikuva käyttäjästä unknown

2. ”Ihmiselle kuuluvaa vapautta on oikeutettua rajoittaa vain, mikäli ihminen on oikeudessa todettu syylliseksi rikokseen, josta on säädetty vapausrangaistus.”

Niin kivalta kuin se kuulostaakin, myös pidätysoikeus on välttämätön rikollisten kiinnisaamiseksi. Tähän riittää epäilys. Miten alunperin pakotat rikollisen oikeuteen jos et voi viedä hänen vapauttaan ennen tuomiota?

4. ”Jokaisella ihmisellä, yrityksellä ja yhteisöllä on oltava oikeus käydä keskenään kauppaa tuotteilla ja palveluilla, itse keskenään sopimillaan hinnoilla ja ehdoilla.”

Minä pidän esimerkiksi Suomen kuluttajavirastoa esimerkillisenä kansalaisten oikeuksien puolustajana. Suomessa kuluttajalla on oikeus odottaa että tietynlainen tuote kestää pidempään kuin vaikka sen takuuaika on, vrt. televisioiden takuuaika. Minä en halua ostaa edes ensimmäistä televisiota huonolta tuottajalta.

6. ”Valtiolla on oikeus periä Suomessa asuvilta ihmisiltä sekä Suomessa toimivilta yrityksiltä ja yhteisöiltä tuloveroa, jonka suuruus on enintään 25% kaikista heidän/niiden tuloista, riippumatta tulon lähteestä.”

Progressiivinen verotus on reilua. On tutkittu asia, että progressiivinen verotus korreloi keskimäärin paremmin voivan yhteiskunnan kanssa. Voisin suostua 50% verokattoon mutta siihenkään ei toki laskettaisi esimerkiksi ALVeja mukaan.

7. ”Valtion on taattava jokaiselle Suomen kansalaiselle turvallisuus, perusasteen koulutus, terveydenhuolto sekä perustulo. Perustulo on nykyisellä kustannustasolla (vuonna 2010) 400 euron kuukausittainen avustus, joka turvataan jokaiselle täysi-ikäiselle Suomen kansalaiselle negatiivisen tuloveron muodossa.”

Tästä puuttuu vielä asumistuki. 400€ ei riitä edes Itäkeskuksessa asumiseen. Ilman asumistukea minimi ei voi mielestäni mennä alle 600€/kk. Minusta järkevä kompromissi olisi tuo 400€ + asumistukea asuinpaikan mukaan, niin että rahat riittävät ruokaan ja vaatteisiinkin. En usko että ihmiset vapaaehtoisesti venyttävät senttejä vuodesta toiseen.

10. ”Suomen perustuslaki on muutettava yhteensopivaksi edellä lueteltujen periaatteiden kanssa. Tätä perustuslakia tulee voida muuttaa ainoastaan kansanäänestyksellä.”

Parempi olisi jos Suomen perustuslakia voisi muuttaa vain kansanäänestyksen enemmistön JA (vähintään) 3/4 kansanedustajaenemmistön yhteisellä mandaatilla.

Tässä nyt ensimmäiset ajatukseni.

Raoul