Vs:Sähköinen viestintä

Julkaisija Vastaukset
Gagis # Posted on 3.6.2009 at 8.49
Profiilikuva käyttäjästä Gagis

Tepolla ja monella muulla täällä intäjällä on niin erilaiset lähtökohdat ajattelulle kuin piraateilla, että yhteisymmärrykseen pääseminen voi olla mahdotonta, mutta yritetäänpä valottaa asiaa hieman kypsemmästä näkökulmasta.

Käsite kuluttajansuoja lienee kaikille tuttu. Tarkastellaan edellämainittuja ilmiöitä käyttäen sitä lähtökohtana.

Kuluttajan rankaiseminen siitä että mikkisoftan pojat ovat päättäneet asettaa käyttöjärjestelmänsä yhdistämään automaattisesti avoimiin lähiverkkoihin siten, että kyseinen ominaisuus on peruskäyttäjälle lähes mahdoton tehtävä kytkeä pois päältä, on määritelmän mukaan kuluttajansuojan kannalta epätoivottavaa. Lisäksi vaatimus sen selvittämisestä että mikä julkinen palvelu on tarkoitettu julkiseksi ja mikä on vahingossa julkista ei oleellisesti ole oikeudenmukaista tahi järkevää asettaa käyttäjän vastuulle, vaan siitä huolehtiminen tai huolehtimatta jättäminen on edullisempaa pitää tarjoajan vastuulla. Toisaalta yksinkertainen kieltokylttikin voidaan katsoa tarjoajalta riittäväksi ilmoitukseksi, vaikka onkin naurettavan typerää.

Vastaavasti esimerkiksi DVD:hinkin liittyen ei ole kuluttajansuojan kannalta oikeudenmukaista että valmistaja voi rajoittaa lailla tai teknisesti sitä miten tai millä laitteella kuluttaja tätä tuotetta käyttää aivan samoin kuin ei ole oikeudenmukaista että kulttuurin tuottaja voisi rajoittaa sitä miten ja minkälainen ihminen teosta käyttää tai että tuolin valmistaja voisi määrätä miten tuolilla olisi istuttava tai että tuolilla voi istua vain jos jodlaa samalla. Kärjistyksiä voisi jatkaa kutakuinkin loputtomiin mutta ajattelun lähtökohta selvinnee.

Lyhyesti: Piraatit eivät kykene käsittämään oikeutta kusettaa muita ihmisiä varteenotettavana oikeutena. Se on sen verran perustavanlaatuinen lähtökohta piraattiliikkeen arvomaailmassa että siitä tiriseminen on turhimpia asioita mitä voi tehdä foorumilla jonka tarkoitus on kehittää piraattiliikkeen toimintaa.