Vs:Tekemistä innokkaille

Etusivu Foorumit Piraattipuolueen toiminta Tekemistä innokkaille Vs:Tekemistä innokkaille

Julkaisija Vastaukset
Thihi # Posted on 9.10.2009 at 15.04
Profiilikuva käyttäjästä Thihi

Hei kaikki Purjeesta kiinnostuneet. Olen ruorissa tällä hetkellä :)

Lehden ensimmäinen numeron on tarkoitus olla valmis viikonlopun aikana, ennen sitä tuskin on vielä aikaa sen tarkemmin opastaa ketään uutta mukaan. Seuraavan teko alkaa kuitenkin jo maanantaina, eli tervetuloa.

Tällä hetkellä suunnitteilla on tehdä 16 -sivuista ~kuukausittaista jäsenlehteä, joka koostuu muutamasta vakipalstasta, sekä kiertävästä kolumnista, uutisista ja muista artikkeleista piraattiaiheen ympäriltä. Ensimmäinen lehti jää 12 sivuiseksi, jotta se ehtisi ulos ennen Loviisan kunnallisvaaleja.

Tekstin puolesta Purje kaipaa ihmisiä, jotka osaavat itsenäisesti etsiä hyviä uutisaiheita, ehdottaa niitä, ja kirjoittaa niistä oivaltavia ja tiiviitä artikkeleja. Muita tarpeita päästään katsomaan viikolla.

Purjetta kehitetään ja suunnitellaan tällä hetkellä erityisesti PirateNetin irc-verkossa kanavalla #purje. Kaikki kiinnostuneet irkkaajat voivat tulla lurkkaamaan ja osallistumaan. Muita varsinaisia virallisia paikkoja projektilla ei vielä ole, mutta kohta helpottaa. Alkavalla viikolla alkaa palvella myös sähköposti, ja Purjeen sivu, josta lehden voi ladata pdf:nä, tai lukea suoraan virtuaalilehtenä.

Suunnitteilla on myös järjestelmä sisällön ehdottamiseen, sekä kuvapankki johon graafikot ja valokuvaajat voivat jakaa Purjeen käytettäväksi töitään.

Vienona pyyntönä peräänkuulutan tässä vielä ihmisiä, joilla on käytettävissä tulostin ja halu käyttää musteitaan piraattien hyväksi. Printatkaa Purjetta, jakakaa ystävillenne ja levittäkää muutenkin paikkoihin, josta kiinnostuneita saattaa löytyä.

-T