Vs:Vaalikoneet

Julkaisija Vastaukset
mrZombie # Posted on 18.8.2010 at 2.24
Profiilikuva käyttäjästä mrZombie

Quote:Se, että puolueella on perusteltu, looginen ideologinen perusta ei millään logiikalla ”johtaisi käytännössä siihen, ettei mitään saataisi oikeasti aikaan”. En näe tuossa väitteessä pienintäkään logiikkaa.
Pienen puolueen resurssit nyt vaan eivät riitä kaikkeen. Joko puolue jää keskustelukerhoksi, jossa unelmoidaan täydellisestä maailmasta, tai sitten se keskittyy etsimään sellaisia toimintatapoja, joilla saadaan jotain oikeaa vaikutusta yhteiskuntaan.

Tietoyhteiskuntapuolue oli hyvä esimerkki tästä. He kuluttivat suurimman osan ajastaa keskustelemiseen siitä, mitkä olisivat hyviä kantoja puolueelle, mutteivät tehneet mitään konkreettista niiden edistämiseksi.

Quote:Totta, suurimmalle osalle äänestäjistä ja myös osalle edustajista politiikka on pelkkää retoriikka. Mutta ei kaikille. Suomalaisten enemmistö on nykyisin sen verran sivistynyttä, että tyhjät fraasit tunnistetaan ja niille nauretaan avoimesti. Lisäksi suuri osa äänestäjistä erityisesti odottaa perustelua, johdonmukaista, realistista poliittista linjaa. Esim. ”jakopolitiikkoa” äänestävät vain epätoivoiset.
Tämä on minun nähdäkseni täysin perustelematonta. Suurin osa suomalaisista pystyy kyllä naureskelemaan poliitikoiden tyhjille fraaseille, mutta ei kuitenkaan kaikkien puolueiden. Suurimmalta osalta löytyy ainakin yksi iso puolue, jonka fraasit – olivat ne kuinka typeriä tahansa – uppoavat sen verran hyvin, että henkilö kannattaa ja äänestää sitä puoluetta. Lisäksi suurinta osaa ihmisistä ei kiinnosta ottaa selvää, millainen linja on johdonmukainen ja realistinen. Vaaleissa äänestetään ensisijaisesti fiiliksen perusteella.

Jos aihe kiinnostaa enemmän, niin suosittelen kirjoja The Myth of the Rational Voter: Why Democracies Choose Bad Policies ja Democracy and Decision: The Pure Theory of Electoral Preference.

Quote:Jos poliittisen päätöksenteon ”kaupankäynti” tulkitaan likaisuudeksi, niin ollaan täysin väärillä jäljillä. Nimenomaan maissa, joissa poliittiset kannat ovat fanaattisia ja ehdottomia ja kompromissit ovat mahdottomia ajatuksia, eletään jatkuvassa hallituskriisissä, jossa kaikki häviävät. Vrt. Kreikka ja Italia.
Politiikan likaisuudella viittasin korruptioon. Jos olet viime aikoina seurannut yhtään uutisia, niin lienet selvillä, että sitä löytyy niin Suomesta, Kreikasta kuin Italiasta.

Korruptio on politiikkaan sisäänrakennettu ominaisuus. Hallitsijoilla on yleensä erittäin suuri kannustin tehdä palveluksia erinäisille tahoille, koska siitä maksetaan niin hyvin.

Quote:Suomessa, jossa ei onneksi vielä ole luisuttu epädemokraattiseen kaksipuoluejärjestelmään, isot puolueet ottavat mielellään yhteistyöhaluisia (ei siis typerän fanaattisia) pikkupuolueita hallitukseen ja antavat periksi jossakin pikkupuolueen ajamassa tärkeässä asiassa. Se, että pikkupuolue joutuu toimimaan useimmissa asioissa vastoin ohjelmaansa ei ole petturuutta vaan viisautta.
Konsensuspäätöksenteon tehokkuus on minusta melkolailla huuhaata. Se takaa, ettei mitään uutta tulla ikinä kokeilemaan, vaan päätökset ovat aina pientä näpärtelyä, eli luodaan uusia lakeja paikkaamaan entisten ongelmia. Tästä ei seuraa käytännössä mitään muuta kuin yhä monimutkaisempi lainsäädäntö, joka tuottaa tietenkin jo itsessään uusia ongelmia.

Pienten puolueiden mukaan ottaminen on sen sijaan isojen puolueiden taholta selkeä kesyttämisstrategia, jossa näennäistä valtaa antamalla saadaan pieni puolue keskittämään kaikki resurssinsa johonkin pieneen säätämiseen, joka ei oikeasti vaikuta yhtään mihinkään.

Quote:”Senpä takia itsekin olen piraattipuolueessa mukana, koska katson, että vain kapean aihealueen puolueella voi olla jotain onnistumisen mahdollisuuksia.”

Ei voi, jos ei saa ääniä, ei pääse eduskuntaan eikä ainakaan hallitukseen. Fiksujen suomalaisten äänet riittävät tähän ja Piraatipuoluetta, joka ei osaa perustella kunnolla kantojaan eivät äänestä kuin korkeintaan ne muutamat ”yhden asian ihmiset”, jotka muuten eivät äänestäisi ollenkaan. Heidän varaansa en paljon laskisi.
Piraattipuolue voi onnistua vaikkei se ikinä saisi yhtäkään edustajaa minnekään. Tarkoituksena on muuttaa lakeja, ei saada ääniä vain siitä ilosta, että saa ääniä. Fakta kuitenkin on, ettei mitään lakeja muuteta ilman, että suuremmat puolueet ovat niiden kannalla. Sen takia pelkkä vaaleissa menestymiseen keskittyminen tuskin tuo mitään etua, koska piraattipuolue ei kuitenkaan voi saada kuin maksimissaan muutaman edustajan. Sillä ollaan vielä kaukana tarpeeksi suuresta osuudesta eduskunnassa, jotta voitaisiin edes kuvitella saatavan vaikutusta lakeihin.

Parempi strategia on pyrkiä vaikuttamaan sekä yleiseen mielipiteeseen ja nykyisiin poliitikoihin. Ei piraattipuolueen tarvitse mennä eduskuntaan asti muuttamaan lakeja, jos se saa painostettua nykyiset poliitikot tekemään sen puolestaan. Vaaleihin kannattaa osallistua siksi, että sitä kautta saa hyvin paljon mediatilaa – ei siksi, että sitä kautta voi tulla valituksi johonkin virkaan.